lauantai 9. maaliskuuta 2013

Pienen pojan ensimmäinen juhla

Miten pienet pojat valmistetaan.....
ensin aamukastetta laitetaan
pieneen, keltaiseen rasiaan.
Hopeaa enkelin siivestä ripotellaan......
.....näin pienet pojat valmistetaan.

Pienen pojan ensimmäiseen tärkeään juhlaan sain kunnian tehdä kakut.

Onnea kauniista nimestä



Kakun sisällä vadelma ja suklaamousea ja päälinen ja koristeet sokemassaa. Pitsi sugarveiliä.

Kinkkuvoileipäkakku matkasi myös juhliin,
kakku ei kuvassa pääse oikeuksiinsa,olisi pitänyt kuvata toisesta suunnasta jolloin kurkkulehdet olisi tullut eteen niinkuin suunnittelinkin. 


Täytyy sanoa ettei nämä kakut ihan helpolla tulleet tällä kertaa. Hermot paloivat ja sen tiimoilta kaulin meinasi sanoa sopimuksensa irti ja yksi satsi sokerimassaa meni roskikseenkin.....käsissä ei pysynyt mikään ja loppujen lopuksi migreeni iski. Piti antaa periksi ja painua nukkumaan, myöhemmin yritin uudestaan ja edelleen kädet pois pelistä....päätin kohentaa oloa syömällä, mutta toisin kävikin. Jääkaapista ottamani salaatti astia sinkosi pitkin keittiön mattoa =/ onneksi ruoalle perso koiramme säntäsi avuksi ja puhdisti jäljet. Takaisin nukkumaan. Aamulla 5 jälkeen tekemään toinen kakku valmiiksi. Vieläkin meinaa pää juonitella,näitä nautintoja kevään aurinkoisista päivistä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti